keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mummoilua


Rowan kirjoitti juuri blogissaan kuinka pienet päivittäiset tilanteet tuovat mieleen oman lapsettomuuden. En voisi olla enempää samaa mieltä. Joka päivä jokin tahaton asia muistuttaa lapsettomuudestamme ja pahimmillaan pilaa täydellisesti hyvän päivän. Muutama päivä sitten kuulin ohimennen Stockmannilla kun mummo kehuskeli ystävälleen että hänelle on juuri syntynyt viides lapsenlapsi. Jotenkin minulle valkeni sillä hetkellä kuinka kauaskantoinen vaikutus lapsettomuudellamme on. Me ei jäädä ainoastaan paitsi omista lapsista mutta myös tulevista lapsenlapsista. Meidän perhepäivälliset ja joulut ja merkkipäivät tulevat olemaan todella yksinäisiä tapahtumia. Kuka pitää meistä huolta kun vanhenemme? Okei, menen vähän asioiden edelle tässä, mutta tosiasia on että lapsettomuus tulee olemaan koko elämän kestävä piina enkä todellakaan ole henkisesti valmis siihen

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Löysin blogisi ja luin läpi kaikki kirjoituksesi. Olen itsekin kokenut kaksi kohdunulkoista raskautta ja lisäksi useamman varhaisen keskenmenon. Hienoa, että löysin blogisi vertaistueksi!

    Toivon sinulle hyvää ja valoisaa uutta vuotta!

    - kulkija (huomistakohtikulkija.blogspot.com)

    VastaaPoista
  2. Minä myös löysin tieni blogiisi. Jään seurailemaan kuulumisiasi. Toivottavasti pian asiat loksahtavat oikeille paikoilleen!

    VastaaPoista
  3. Minäkin löysin tieni tänne ja tulin toivottamaan kovasti onnea matkaan.

    Oma tilanteeni tällä hetkellä on siinä mielessä onnellinen, että olen raskaana.

    Raskaaksitulemista kuitenkin sain odottaa yli 6 vuotta. Koeputkihoitoja tehtiin 3 kpl (neljä hoitoyritystä oli, mutta ensimmäinen hoito muuttui inssiksi, koska yksi folli oli valikoitunut) ja kaikista noista hoidoista saatiin vain yksi solu. Viimeinen hoito lopulta onnistui ja yksi ja se ainoa kypsä solu hedelmöittyi. Minä olin menettänyt uskoni täysin, onnistuimme kuitenkin. Toivon ja haluan uskoa, että myös te lopulta onnistutte!

    Kaikkea hyvää sinulle !

    VastaaPoista